Blogin viimeisimmät

Ylös

Miten Anna rauhoittuu kiireisen työn keskellä

Miten Anna rauhoittuu kiireisen työn keskellä

Anaan Sorainen hallitsee kiireensä päätöksilläViestinnän moniottelija Anna Sorainen paljasti YogaMe:n blogille salaiset aseensa, joilla pitää arjen rullaamassa. Annan viestintätoimisto Groundin ohjelmaan kuuluu myös työpaikkajooga.

 

Millaisia kokemuksia YogaMe:n Jenny Laurosen työpaikkajooga on antanut?

– Jooga on ollut juuri sopiva laji, koska meillä Groundissa on muutenkin tervehenkistä väkeä. Joka toinen maanantai kolmesta neljään työpaikkajooga toimii tosi rauhoittavana viikon aloituksena, kun työpäivät ovat hektisiä ja vaihtelevia.

– Itse olen ehtinyt käydä joogatunneilla liian vähän, mutta jo tämäkin on tehnyt todella hyvää! Jooga tuo vastapainoa vauhdikkaalle crossfitille, jota olen harrastanut neljä vuotta. Alussa mielestäni on tärkeintä, että käy joogassa muutaman kerran, jotta huomaa sen vaikutukset ja löytää sen funktion. Ja opettelee ylipäätään muistamaan, milloin tunti on, Anna sanoo hymyillen.

Millaisia työpäiväsi ovat?

– Päivien kaava on, ettei ole mitään kaavaa. Laukkaan palavereissa, tapahtumissa, pitämässä workshopeja ja valmennuksia sekä moderoimassa tilaisuuksia. Kun menen Helsinkiin, päivä on täynnä tapaamisia. Varsinkin aiemmin, kun kotona lapset olivat pienempiä, päivät oli aikataulutettu 24 h.

– Istun hirveän vähän työpöydän ääressä. Minulla ei edes ole omaa työpistettä Turun toimistolla, vaan siellä ollessani teen töitä missä sattuu: aulan sohvalla, neukkarissa… Autossa Turun ja Helsingin välillä tulee istuttua paljon, etenkin koska haluan työmatkoilta yöksi kotiin, Turun lähellä asuva ja uusperheessä parhaimmillaan kuuden hengen arkea pyörittävä Anna kertoo.

Millä keinoilla vauhtisi pysyy yllä, kun elämässä on paljon kaikkea?

– Hektisyyden hallintaahan tämä on. Ehkä joskus katson taaksepäin ja mietin, miten kaikki pysyi kasassa – sekä kotona että omassa päässä! Oikeasti huomaan myös, että pojat alkavat olla jo isompia ja tämä vaihe on menossa ohi. Haluan nauttia nyt kun pojat ovat vielä läsnä ja ottaa siitä kaiken irti.

Kaiken a ja o on rento asenne ja huumori. On turha suunnitella liian tarkkaan, sillä suunnitelmat kuitenkin muuttuvat koko ajan. Omaan asenteeseensa pystyy vaikuttamaan paljon, samoin siihen ilmapiiriin, jonka ympärilleen luo.

– Joskus kun on ollut paljon kaikkea, saatan heräillä aamuneljältä valvomaan. Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä: ainakin vähentää iltaisin puhelimella olemista ja television katsomista. Mutta on varmaan tyypillistä monille vanhemmille, että iltaisin tulee valvottua ja nautittua omasta ajasta.

– Nykyään saatan löytää itseni sohvalta television äärestä sentään jo iltakymmeneltä. Ennen tein siihen aikaan usein perheelle seuraavan päivän ruokia.

Onko sinulla mottoa?

– Kyllä, ihan itse kehitetty: Voi olla kiire, mutta sen voi antaa mennä ohi. Eli tekee sen mitä on tarkoitus tehdä, mutta ei lähde kiireen tunteeseen mukaan.

– Tsemppaan itseäni mielessäni aina kun tarpeen. Minusta on myös reilua toisille ja itselle terveellistä, että näyttää tunteensa avoimesti jos väsyttää.

Miten irrottaudut työstä?

– Perheen liikuntajutuissa yritän olla täysillä mukana hetkessä, vaikka juuri se on kaikkein vaikeinta – myös joogassa mielestäni! Matkustaminen, yleensä lasten kanssa, irrottaa arjesta myös. Sen tavan minulle opetti jo lapsena äitini, joka vei meitä lapsia ulkomaille aina kun pystyi.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti