Blogin viimeisimmät

Ylös

5 käytännön vinkkiä kuinka sopeutua muutoksiin

5 käytännön vinkkiä kuinka sopeutua muutoksiin

Hyväksy muutos ja rakenna hyvä rutiiniTyöpaikanvaihto, parisuhde, vuodenajat. Muutokset kuuluvat elämään. Toisinaan ne ovat toivottuja, toisinaan eivät. Olen omakohtaisesti huomannut, että jooga on antanut muutosten kohtaamiseen monia arvokkaita työkaluja.

Tutkimusten mukaan muutokset aiheuttavat ihmiselle aina stressiä, olivatpa ne kielteisiä tai myönteisiä. Muutoksiin liittyy lähes aina uusien tilanteiden tai ihmisten kohtaamista, ja ihmiselle on psykologisesti tyypillistä – aikoinaan myös elintärkeää – pelätä tuntematonta.

Joogaaminen ei poista kielteisiä tunteita, mutta se auttaa huomaamaan ne ja käsittelemään niitä. En ole yhtä kuin tunteeni, eikä minun tarvitse tempautua jokaisen tunnekuohun matkaan. Voin tarkkailla mielessäni vilistäviä tunteita ja ajatuksia tyynesti ennen kuin päätän, miten reagoin niihin.

Käytännön työkaluja elämänmuutoksiin on monia, tässä muutamia. Toivottavasti niistä on hyötyä. Muista myös uusi ilmainen verkkokurssimme, jolla voit ottaa jonkin muutoksen tai uuden rutiinin heti työn alle! Käy liittymässä mukaan, Näin rakennat itsellesi uuden tavan -kurssi avautuu 5. syyskuuta.

  1. Hyväksy, että muutos on väistämätöntä. Yllätykset, niin hauskat kuin ikävätkin, voivat odottaa jo nurkan takana. Pidä mielessä toimivaksi testattu sanonta: Muuta elämässäsi ne asiat, jotka voit, ja hyväksy ne, joita et voi.
  2. Joogaa, se vahvistaa paitsi kehoa myös mieltä sekä kasvattaa itsetuntemusta. Jooga on maratonjuoksua, siihen kuuluu tyyni sinnikkyys. Mutta harjoittelemalla taidot karttuvat. Onneksi jooga vaikuttaa fyysisellä tasolla heti ensi kerrasta, tuottaen hyvää oloa joka saa jatkamaan kohti sisäisen hyvän olon tavoittelua.
  3. Kokeile mindfulnessia – eikä tämä tarkoita mitään mystistä, kuten pitkiä meditaatiosessioita kaksi kertaa päivässä. Pienet säännölliset mietiskelytuokiot riittävät. Kovin harvoin istumme hiljaa itsemme kanssa, kuuntelemme missä oikeastaan juuri nyt menemme. Säännöllisesti harjoittelemalla opit löytämään sisäisen tyyneytesi nopeasti, vaikka ympärillä myrskyäisi. Se on pienen vaivannäön arvoista! Meillä on avuksesi paljon harjoituksia www.yogame.com, tai voit kokeilla tästä heti, kesto 1,5 min:

 

 

4. Löydä muutoksen valoisa puoli: kielteisessäkin tilanteessa voi nähdä uusia mahdollisuuksia. Etsi ne vaikka puoliväkisin heti kun tunnet kykeneväsi siihen. Voit oppia jotakin uutta ja hyödyllistä.

5. Ja lopuksi: Etene pienin askelin. Oletpa sitten vaihtamassa työpaikkaa, kotia tai olet menettänyt tärkeän ihmissuhteen, ajattele mikä on tavoitteesi seuraavaksi. Kirjoita se vaikka paperille ja lisää perään jokin hyvin yksinkertainen ensimmäinen askel, jonka voit ottaa heti. Sitten kirjoita tarpeellinen määrä seuraavia käytännön tekoja, jotka vievät sinut muutoksen läpi kohti tavoitetta. Onnea matkaan!

 

Lähteet:  www.yogajournal.com, www.huffingtonpost.com

 

 

Jaa

Ei kommentteja

Lähetä kommentti